"Kaikki" siis alkoi aamuyöllä heinäkuun neljäntenä päivänä vuonna 2001, kun Tiikeri pyöräytti maailmaan kaksi muksua, jotka kovan pohdinnan jälkeen nimesimme Connoriksi ja Evelyniksi. Tyttöpennun nimeämiseen vaikutti siis todellakin vasta teattereihin tullut Pearl Harbor-elokuva :) Mutta melko nopeasti tyttöstä alettiin kutsua kotoisammin ihan Eveliinaksi.

Pikkuisen huolenaihetta antoi Eveliinan vasen etujalka, joka on oletettavasti jäänyt alun alkaenkin osin kehittymättä, eli siinä ei ole tassua ollenkaan. Aika pontevasti tyttö kuitenkin ryysti maitoa Uku-veljensä kanssa, ja eläinlääkärikin oli sitä mieltä, ettei ihan pienen ja muuten elinvoimaisen pennun kanssa kannata tehdä muuta kuin katsoa miten tilanne kehittyy. Pikkuinen jalkapuoli-Eveliinan kehitys todellakin näytti menevän samaan tahtiin kuin veljensäkin, se opetteli kävelyn jalon taidon ihan samaan aikaan kuin kissanpoikaset yleensäkin. Vaikka toki sen kävelytyyli olikin vähän omintakeista, ei jalka (tai sen osittainen puute) näyttänyt vaivaavan sitä mitenkään. Tässä vaiheessa eläinlääkärikin oli jo sitä mieltä, ettei jalasta ollut kissalle mitään terveydellistä haittaa.

Hyvinhän Eveliina oppi jalkansa kanssa elämään, samoin me ihmiset. Varsinkin juostessaan siitä ei millään uskoisi, että siltä löytyy vain kolme ja puoli jalkaa, sellaista vauhtia se pinkoo menemään. Toinen piirre, mikä erottaa Eveliinan useimmista muista kissoista, on sen ehkäpä hivenen epäkissamainen hidasälyisyys. Voi olla, että osin kehittymätön jalka ja hitaus liittyvät jotenkin toisiinsa, tai sitten eivät, mutta joka tapauksessa Eveliina nyt on Eveliina. Onneksi tyttö on kuitenkin oppinut kaikki kissamaiset taidot, joten olkoon ihan rauhassa vähän höppänä. Ainoa tilanne, jossa siitä sai oikeasti olla huolissaan, oli silloin, kun muutimme Oulunsalosta Kuopioon. Eveliina ei pitänyt tilanteesta ollenkaan, vaan stressaantui, muutti sängyn alle asumaan, sai ilmeisesti haavan häntäänsä ja sen seurauksena nuoleskeli sen melkein karvattomaksi. Siinäpä sitten kissa lääkekuurille ja toivomaan, ettei kissaparan mieli järkyttynyt lopullisesti. Onneksi näin ei sentään käynyt, vaan häntä parantui lääkkeiden avulla, mieli saatiin taas tasapainoon huomio- ja hellittelykuurin avulla, ja elämä saattoi jatkua taas normaaliin tapaan. Tai no, oli yksi pikkuinen seikka, nimittäin pieni karvainen otus nimeltään Tami muutti meille saman vuoden jouluna, ja silloin Eveliina oli ehkä hivenen ymmällään. Ihmetystä jatkui vähän aikaa, mutta vilkkaan koiranpennun ja Eveliinan kaltaisen kissan yhteiselo alkoi loppujen lopuksi sujua mainiosti. Kai Eveliinakin jossakin mielensä perukoilla tajusi sen, että uusi tulokas oli vielä aika vauva, johon tuli suhtautua maltillisesti. Joka tapauksessa tämä vilkkaanpuoleinen kakara oli pienempi shokki kuin muutto ihan uuteen paikkaan.

Kuten tuli jo mainittua, Eveliina on Eveliina, ja sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun. Se ei ole täysijalkainen, ei täysipäinen, se ei osaa maukua vaan enemmänkin vinkuu ja kurisee, sen turkki ei ole koskaan ojennuksessa, se haluaa huomiota aina silloin kun on jotakin muuta tekemistä, ja silloin kun näet unta siitä että joku tukahduttaa sinua tyynyllä, syyllinen on luultavasti Eveliina joka haluaa nukkua naamasi päällä, niin... se vain on Eveliina. Vaikea kuvitella ketään, joka ei pystyisi kiintymään Eveliinan kaltaiseen pösilöön. Se on jotakin sellaista, jonka kaltaista tuskin koskaan tulee toista. Se on ihan täydellinen pikku Eveliina.

Ja sitten "viralliset" 10-vuotiskuvat, joista ei ehkä tule niin virallisen oloisia, koska Eveliina ei oikein poseeraa :)


Lellu ja lahja


Lellu ja lahja tositoimissa.
ONNEA PIKKU HÖPPÄNÄ!

11.6.2011 Hyvää kesää!

Sainpa viimeinkin siirrettyä tiedostot vanhalta ja raihnaiselta koneelta uudelle koneelle. Nyt ei tarvitse aina avata sitä vanhaa kun sivuja haluaa päivittää...

Tami toipui luu takaluukussa -episodista oikein hyvin. Useamman lääkelajin kuurillahan sitä sen jälkeen oltiin seuraavat pari viikkoa, mutta pääasia että koira toipui kunnolla. Tami ei tainnut edes pistää pahakseen, kun yhtäkkiä sille tarjoiltiin leikkelekinkkua kaksi kertaa päivässä, tosin se ei tajunnut onneksi sitäkään että lääke oli kinkkurullan sisällä :)

Muutama viikko sitten kävimme myös pitkästä aikaa näyttelyssä Varkaudessa. Valitettavasti sää ei suosinut meitä ihan loppuun asti, sillä päivä oli alkuun ihan poutainen ja jopa ihan lämmin, mutta klassisesti juuri japsien arvostelun alkaessa alkoi sataa. Eikä se sitten ollutkaan mikään pikkuinen kuuro, vaan vettä tuli kuin saavista kaataen... Kehä muuttui hetkessä isoksi kuralätäköksi ja arvostelupöytäkin lainehti. Jokseenkin vesikammoinen koiramme ei tällaista menettelyä juuri osannut arvostaa, joten tällä kertaa tulokseksi hiukan vaatimattomasti, vaikkakin melko odotetusti, T. Olipahan ainakin tekemisen meininkiä, kun ensin yrittää saada koiraa ensin puhtaaksi ennen kehää, kun häkki ei juuri suojannut lentävältä kuralta, ja sitten saada koira edes näyttämään siltä että sitä kiinnostaisi :) Jälkimmäinen ei juuri onnistunut... Mutta reissu oli tuloksista huolimatta oikein mukava, muiden japsi-ihmisten kanssa oli oikein mukava rupatella taas vaihteeksi. Pakko muuten kehua sitäkin, kuinka -siitä huolimatta miten kehänarujen sisäpuolella tällä kertaa meni- sosiaalinen tapaus Tami oli, vaikka viimeisin näyttelykerta olikin Sawo Show'ssa reilu 8 kuukautta sitten. Tällä välillä Tami ei oikeastaan ole juuri isommissa tapahtumissa ollutkaan. Toiset uroksetkin olisivat olleet NIIN mukavia kavereita, ja ihmisethän ne vasta ihania olivatkin. En tiedä, kaipaisiko Tami sitten koiraseuraa enemmänkin, kissoista kun ei juuri leikkiseuraksi ole. Vaikka toisaalta Tikru taitaa olla Tamin idoli, sellainen pariskunta ne nykyään ovat :)

Tänä viikonloppuna oli alun perin tarkoitus mennä Pieksämäen näyttelyyn, mutta se jäi sitten välistä pienoisten aikatauluongelmien takia. Vanhempani lähtivät Ouluun viikonlopuksi ja itse en oikein olisi ehtinyt Jyväskylästä Kuopioon kesäopiskelujeni takia, joten päätimme sitten jättää näyttelyn väliin ja Tami lähti sitten esiintymisen sijaan äidin ja isän kanssa mummolaan kyläilemään. Nyt olisi tietysti ollut hyvä sää :) Mutta tuleehan noita uusia näyttelyitä, ja katsotaan jos tässä nyt kesän mittaan jaksaisi johonkin mätsäriinkin lähteä.

Tami viettää vappua (lasi kuvausrekvisiittaa :) )


Eveliina tutustui omenapuuhun...


Tiikeri ottaa tapansa mukaan ihan rennosti.

28.2.2011 Joskus käy näin...

Meidän "rauhallinen alkuvuosi" sai viikonloppuna vähän ikävämmän käänteen, kun Tamin suolentoiminta petti pahan kerran. Sunnuntaiaamuna isomman hädän toimittaminen alkoi olla vaikeampaa, ja epäilimme aluksi, että koiralla olisi ihan vain ummetusta, koska se oli lauantaina saanut syödäkseen luun. Päivän mittaan toimitus alkoi osoittautua sen verran hankalaksi, että pikkuisen alkoi jo ihmisiä huolettaa, voiko siellä olla jotain muutakin kuin vähän kovempia kikkareita? Parafiiniöljyä ei tietenkään ollut, eikä avonaisia apteekkejakaan, mutta onneksi koiralliset ystävät ovat joskus hyvinkin kullan arvoisia. Öljyä naamaan siis, mutta eipä sekään tuntunut tuovan apua tilanteeseen, joten aamulla matkasimme sitten eläinlääkäriin. Röntgenkuvista paljastui, että luu tosiaan oli syyllinen, sillä luumassaahan sinne sitten oli jäänyt. Varmasti oli koiralla tuskaiset oltavat, vaikka Tamikaan ei kovin helposti anna merkkejä siitä, että siihen sattuu.

Homma onneksi hoitui suolihuuhtelulla, ja nyt Tami voi jo hyvin :) Pitipä vaan tällainenkin sattua kohdalle... Voi olla ettei luita tule vähään aikaan annettua.

Tikru hoitaa.

20.2.2011

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! :) Meillä alkuvuosi on sujunut ihan rauhallisissa merkeissä, ohjelmaan on kuulunut lähinnä yleinen rentoilu. Näyttelyitä on ehkä luvassa sitten taas keväämmällä, mätsäritkin ovat jääneet (lähinnä ihmisten laiskuuden takia...) vähemmälle. Pakkaset tietysti ovat olleet pienenä hidasteena talvipuuhille, mutta nyt aurinko on onneksi jo alkanut pikkuhiljaa paistelemaan. Tami on, kuten on tullut aikaisemminkin todettua, ehta talvikoira, mutta eipä ole viime aikoina kovin pitkäaikainen ulkona oleskelu kiinnostanut sitäkään, kun tassuja alkaa palella. Nyt sitten heräteostoksena eläinkaupasta mukaan tarttuivat fleecetossut joilla oli yllättävän positiivinen vaikutus yleiseen ulkoiluinnostukseen. Joskus olen itsekin epäillyt tuollaisten tossujen toimivuutta, mutta nyt se oli vaan todettava, että ihan onnistunut ostos tuo oli: koira tottui niihin hetkessä, kaivelu ynnä muu lajityypillinen toiminta onnistui mainiosti tossuista huolimatta ja ne pysyivät koko pitkän lenkin ajan jalassa, vaikka välillä ohjelmassa oli melko korkeassa lumihangessa hyppelyä, eikä varpaanvälejäkään tarvinnut puhdistella lumesta.

Kuviakin on tullut "vähän" napsittua, aurinko kun paistaa niin niitä kuviakin on paljon mukavampi ottaa :) Ja yhden lenkin satoa tulee tässä:

Pakkohan sitä on möyriä kun tätäkin aktiviteettiä on luvassa vain talvella.










Hanska tai kaksi on toki mukana leikeissä :)






Vähän tuppaa lumi mokoma menemään varpaanväleihin...






Lumisukellusta.


Hee! :D